Unimaailmankuvia

Kirjoitan tulee kesä

2012-01-26T09:54:00.001+02:00

Nukkuu ajaton,
pois aikaansa,
yöhunnussaan,
tekee matkaa maailmaan,
valo.

Vain ympärillä pimeys,
jota koskettaen voin aistia,
on olemassa jokin,
täällä kanssani,
yössä.

Istun ja odotan,
tutkin taakse taivaan näen,
näyssä sen tulevan,
hilehengitykseen enteeni,
kirjoitan tulee kesä.

Jääportti

2012-01-26T09:51:00.001+02:00

Joku rikkoi reijän routaan,
jään avas joen tulla.
Minä talossani hiljaa makaan,
seison joen rannalla.

Tuo hallaiseen halkaistu,
olkoon portti uuteen maailmaan.
Sinne astun salaisuuteen,
tuon elämän taas maailmaan.

Tunnustus

2011-07-14T07:56:00.000+03:00

Varjoistani kohti katson valoa.
Ei koittanut pohjolaan kesä.
Minä en ole lapsi näkijän,
en kenenkään,
lapseton.
Mutta minä näen,
enemmän kuin ne,
jotka luulevat.
Minä näen sisään,
siksi väitän niin,
kun muut lävitse katsovat.
Kun muut kauas,
minä etsin läheltä.

Minua pelottaa,
se että tiedän,
eikä sekään niin.
Kosto asuu minussa,
vihoista syvin,
sanoista mustin,
kosto löytyy minusta,
kaikelle jota vihaan.
Miksi minä kannan tätä?
Miksi minusta vartija varjoille?
Minut kaatumaanko luotu?

Viisas ei kulkisi minun puoltani.
Varjot kanssani kulkee,
kuin naakkaparvet pelloilla.
Tuhansittain siipiä mustia,
irtosulkia.
Pois korjaten kuolevat.

Mereltä kuulen ikuisuus sitten,
hukkuneen kylän kellot,
kun aallot niitä tuudittaa.
Ajat sitten tuuli niitä tuuditti.
Kumun kumpuan sydämmeeni,
sysimustat soinnut.

Ja mieli oli kuin meri.
Se vaikka miten myrskysi,
oli pinnan alta tyyni.
Ja kuin hiekka aavikon,
se näytti pysyvältä,
sen tuuli dyyneiksi kutoi.
Kuin parvi kulkusirkkain,
altaan kaiken tuhoten,
mihin sen hampaat pystyivät.
Varo mitä toivot sanon,
ne sanat on minulle yksin.
Minun taakakseni voima tulen,
taakaksi ääni ukkosen.

Joka päivä vaikka suljen korvani,
silti kellot kuulen.
Joka päivä uuden kylvön,
parvisirkan jälkeen hiekka.
Joka päivä vaahtopäitten,
alta meri tyyni on.

Mitä lienee meri miettineen?
Nyt sen ymmärrän.
Usko uuteen elämään,
tämänhetkiseen.

Ja minä haluan kanssa meren,
uskoa taas päivän koittavan.
Mutta ensin on työni tehtävä,
se jonka parhaiten osaan.
Mietin vain,
sen jälkeen katoanko?
Vaikka lupasin pysyä.
Se suurin olisi rikoksistani,
rikkoa luvattu.

Syviin hukun ajatus

2011-05-24T18:34:00.000+03:00

Taaksensa jättääkkö,
vaientaa sanain valittujen väki,
valtavirta kahlita?
Jättääkkö synnyt,
takaa syiden löytämättä,
iäksi syviin hukata syvyyksiin?
Kude unien,
kohtalon kaunis kerä,
jättää solmuiksi taas taipumaan.

Eikä aikaakaan kun poika nousi pohjoisesta,
routapoika kävellen pellon mullalla.
Kohottaen kätensä sanoi tuo,
tuulilaineessakin näki hengen.
Ja miten äkkiä maakin hengitti,
miten sen hengityksen rytmi olikaan,
kuin olisin hengittänyt itse vain.
Minä laulan minun lauluni,
se hengitystä olkoon maan.
Minun taakka selässäni,
huvi minun matkalla.

Varjoissa nukkuva

2011-04-05T12:19:00.001+03:00

Odotan palaavan,
sieluni hiljaisen,
hetkeeni tarttuvan.
Taas näen palavan,
taivaanrannan sataman,
näen lumen sulavan,
näen puron virtaavan.
Kun se sulaa,
löydätkö minut kesä?
Saatko minuun elämän?
Saanko värin vihreän,
niinkuin maa,
herätä saa unestaan?
Saatko saven rikkonaisen,
valattumaan uudelleen?
Saatko kokoon sirpaleisen,
pimeydestä löydätkö,
varjopaikkaan piiloutujan?
Saatko minut hämärästä,
valoon astumaan?

Luunkääntäjän laulu

2011-03-17T09:08:00.001+02:00

Milloin minä katson,
sisään,
uneen luiseen,
ei sen unen,
määrä luun,
mittaa kyynärää syvemmäs,
kun sinä katsot ytimeen,
ja käännät läpikotaisin.

Alan ymmärtää,
rajaa hämärää hapuilen,
näen pintaa enintään,
ehkä harvoin sisimpään.
Ymmärrystäni kuitenkaan,
ei liene riittämiin,
täällä koskaan yltämään,
että voisin nähdä sinne,
minne näkee vanhimmat.

Minä virrasta tullut,
minä kutomaan,
minä luiset unet laittamaan,
kun taas toiset,
luiset,
unet kudottuni,
auki kääntämään.

Unettoman maailman kuvia

2010-10-15T15:55:00.001+03:00

Myrskyn harjatukan päällä lennän,
uneen ennä en herään,
aamuyöhön ahnaaseen.
Kaukoäänein kuuntelijan joka öistä tehtävää,
täytän silmät auki,
käytä loitsuistain en mahtavaa.
Aamulaulun ilmanväreet huulilleni odotan,
näen aamukukan auki,
näen taivaanrannan palavan.
Mua tuhatsilmät tuijottavat takaa lasin ikkunan,
mua huutaa mukaan lapset yön,
mua verilauluun laulamaan.

Leikkikentän tuntematon sotilas

2010-10-05T07:18:00.002+03:00

Kauan sitten leikimme,
sotaa leikkikentällä,
muistatteko?
Ja kuninkaamme nauroi,
kun leikkiämme katseli,
muisti kai,
oman lapsuutensa.
Miten lapsellista,
on maata vallata?
Miten hetken mielijohteesta,
voi omatuntonsakkin teloittaa?
Me aikuiset tyydymme väittämään,
riitelyä rakentavaksi keskusteluksi,
vaikka sisimmässämme tiedämmekin,
miten kaaos sekoittuu harmoniaan,
miten riidaton maailma,
ei ole utopiaa,
vaan kaikkien sisäinen pyrkimys.
Vain toisen ihmisen kanssa,
voi oppia tuntemaan itsensä.

Tähdet pirsto taivaalle

2010-10-05T07:18:00.001+03:00

Revi maailma kappaleiksi,
pienet tähdet pirsto taivaalle.
Tuu syksy,
jo tuo kulta tullessas lehtiin.
Kulta mun kasvoihin piirrä,
pois ruoste kuluta,
on yksi suurista,
pihaani saapunut.

Pihan lehtien lauluun,
hukkuu huudot kaupungin.
Lehtiin suuriin tippuviin,
tähtitanssin askeliin.
Luo uuden ihmeen maailmaan,
joka kerta kauniimman,
lehtilaulun laulamaan,
tähtitanssin tanssimaan.

On lupa sinun ainoa,
maan lapset kaikki riisua.
Ja ennen talven tuloa,
juhla-asuun pukea.
Siks korkein on sun kunnia,
mun silmissäni suurimman,
ja tuuthan ensi vuonna taas,
mä kauneutas jään kaipaamaan.

Yksisiipi

2010-10-05T07:17:00.001+03:00

Yhden sait sanot,
siiven lentää,
mutta niin,
jos sanoo muutkin niin,
ei nähdä niin kuin näen mä.
Pari lentää,
kun toinen lepää.
Pari valkeinta kirkasta,
pari harmaa teräksen.
Pari sylin avoimen,
pari voiman päivien.
Pari kanssa lentämään,
minun kultasiipisen.
Jos uskot vain voit kesyttää,
kaikki tuulet hallavat,
ja pakkaset saat poistumaan.
Ethän pyydän routamaahan,
jätä unelmia kasvamaan,
on kaikki totta, kutomaan,
unelmansa itsellensä,
meidät kaikki laitetaan.
Kun yskoo yhden viisauden,
huomaat, eilispäivien,
ei ole elo ennettä,
vaan onnen valon hetkeen saat,
sen muukaas nauramaan.

Olisi olevaiseen

2010-10-05T07:16:00.000+03:00

Luon kehään vapauden,
mene ollaksesi onnellinen,
maailma ilman minua,
kasvattaa kyllä ihmisen.
Mene vuoksi vapauden,
luo rajattoman,
äärellisyydestä toisaalle,
käykööt katseesi.
Ja minä älä kysy,
mitä teen.
Ei mitään täällä minulla,
olen vanki oman kehän,
määrettömyyteni myin,
kun sinut menetän.
Ja kerran palaten käy,
tieni tyhjyyten,
onneton loppu onnelle,
olematon olevaisen.

Miten maan kirjoitan

2010-10-05T07:15:00.000+03:00

Miten kirjoittaa,
maan neljä kolkkaa,
kiertänyt olen.
Paljon lauluja surustani,
paljon kaunasta kauniita,
sanoja nostanut suosta.
Vaan mihin olen juurruttanut,
mihin maahan mieleni.
Olisihan niin paljon,
kerrottavaa onnesta,
rakkaudestani ja voimasta,
joka ei kolkkoon maahan,
juurruta laulujaan.
Sisimmästä tulesta,
syntyvoimista suurta,
niin vähän lauluissani muistan.
Miten minusta tulikaan minä?
Niin harvoin muistan,
rakkaus luo minua,
joka aamu syntymään uudelleen,
onnen, hymyn, ilon päivään.

Minä, minä

2010-10-05T07:14:00.000+03:00

Mistä löytäisin teille sen,
mitä pyydätte?
Miten kaukaa,
pitää etsiä ihmisen,
ennenkuin on valmis,
löytämään itsensä?
Miten lähelle riittää,
rohkeus kurkistaa?
Vailla mieltä,
on aika ajatuksien.
Tulevaisuus,
näkykööt se aikanaan,
jos tietäisin sen ennalta,
miksi eläisin sinne asti?
Nykyisyys on vailla mieltä,
pelkkä luulo että,
teot ja sanat,
voisivat kantaa merkityksensä tulevaan,
että menneisyys muka ihmistä,
voisi opettaa.
Menneisyys on arven peittämä,
harmaa aika kulunut,
miten oppi voisi tuottaa,
lisää taakkaa eloon?
Mutta mistä valo ei muistuttaisi,
paremmin kuin pimeydestä?
Mistä elämä sen paremmin,
kuin kuoleman läsnäolevasta hengestä,
jokainen hetki.
Mutta huomaa kuitenkin,
ei ole "hyvä" eikä "paha",
vaan on kuin "etelä" ja "pohjoinen",
on harmonia loputon,
on kaaos ikuinen.

Varjokruunun vastaanotto

2010-06-24T07:16:00.002+03:00

Enkö riitä?
Mihin katosi sanat,
jotka avasivat maailman?
Missä on koti kaipuun,
kulkee vailla määrää,
sydämmissä ihmisten.
Minusta tuntuu,
miltä minusta tuntuu,
tiedänkökään,
tiedätkökään,
tietävätkö nekään,
jotka väittävät.
Varjot mulle laulaa,
varjot lauluaan suurta,
herranansa pitävät,
pitäkööt en kiellä.
Minä lupaan,
tulee valtakuntanne nousemaan,
minä teidät korotan,
taas tunnetuksi.
Maan piiriin varjot,
aurinkoa tutummiksi loistamaan.
Miksi tahdon tehdä niin,
miksi kysyvät.
Viimmeinkin olen jotain,
viimmeinkin minuun luotetaan,
minussa on vihaa,
tulia silmissä,
varjoille kuningas.
Minussa on kylmyyttä,
katkeruutta kaikkea sitä kohtaan,
joka sotii minua vastaan,
vaikka tunnustan arvot vain oman,
maallisen vaellukseni harhaksi.
Niin vähästä enää huolehdin,
niin vähä enää merkitsee.
Tiedän kenen puoleen käännyn,
tiedän kuka kuuntelee,
tiedän ketä rakastan,
kenen vuoksi jatkan.

Ajatuksia, salaisuuksia

2010-06-24T07:16:00.001+03:00

Ajatuksia,
salaisuuksia.
Miten opit tuntemaan,
sana ihminen soi,
sanaton kuva mielen.
Miten harmissaan voi ollakkaan,
aarteen löytäjä?
Miten avata salaisuudet,
miten kuulla totuus?
Kysyn itseltäni,
"näenkö",
miten kauas?
Mistä tietää,
miten pitkään jatkaa,
milloin lopettaa etsiminen?

Aavikollani sataa

2010-06-24T07:15:00.001+03:00

Mitä jos joku saakin tietää,
että olen edelleen elossa?
Entä jos joku löytää,
huomaa piilopaikkani?
Mitä jos tänä vuonna talven tullen,
aavikollani sataisikin vettä?

Kuinka paljon halusinkaan,
kuinka paljon rakastaa?
Miten paljon pyytänyt,
oon rauhaa päälle maan?
Miten kauan sadeveden,
kestää hiekka läpäistä?

Verivaahteran lehti

2010-06-24T07:14:00.000+03:00

Verivaahteran,
putosi veteen lehti,
purppurameri.
Veden pinta aaltoilee,
mielen pinta aaltoilee.

Verirahaa

2010-06-24T07:13:00.000+03:00

Minun runoni ei maksa verirahaa,
ajatukseni ei kudo uutta verkkoa,
hämähäkin pyytää yöperhosia.
En iksekkyyteen tuhlaa sanoja,
en yhtä yössä loistamaan,
yksinäistä hohtamaan yritän,
pyrin tasapainon löytämään.
Kun ikuisesti korottamaan,
muu luomakunta pyrkii,
yksin yksilöinä itseään,
minä tunnustan.
Tunnustan näennäisen,
ilmiselvän valheen,
heikkouden verhoon puetun.
Rakkauden tunnustan.
Heikkouden verhoon puettu,
tyhmempiään huijaamaan,
ettei paha koskaan ymmärtäisi,
ei yltäisi samaan.
Ei saisi suurinta voimista,
rakkautta,
vaan pitäisi hölmöjen huvina,
suurinta voimaa tarpeettomana taikakaluna.
Onhan yhtä monempi,
ikuisesti kaksi.

Teoton

2010-06-24T07:12:00.002+03:00

Ovat sanasi suuret,
missä näkyy tekosi?
Lupasit paljon,
muiden omistamaa.

Rakennat taloja maalle,
jonka väität omistavasi.
Mikä todella on omaasi?
Lopulta sen huomaat.

Rakkautesi,
tunteesi,
juuresi,
ruumiisi.

Niillä sinun tulee hallita,
ei maatasi,
järkesi,
se sinun kasvualusta.

Kallio jolle annat,
muiden rakentaa.

Myrskyisä

2010-06-24T07:12:00.001+03:00

Elämä,
yhtä loputonta tuulta,
jonka suunta vaihtuu alati.
Kun tavoitat luoteen,
tähyilet kaakkoa jo,
tietämättä siitä,
että seuraavana hetkenä,
puhallat seuraavaa lehtä oksasta.
Minkään pysymättömyys,
on niin läpitunkevan todellista,
oman pääsi sisässä,
ettet huomaa kuvajaistasi tarkastellessa,
että juuri mikään ei liiku.

Tahdon ankkuroitua elämään,
tahdon pysyä yhdessä,
tahdon tukeutua yhteen,
etteivät tuulet enää haittaisi.
Ettei eläisi myrskyä,
voisi olla aloillaan,
voisi hetken levätä,
yhden puun oksilla.
Ja mitä minä pyydän nyt,
on turhaa haikailua viellä huomennakin.
Kukaan ei lue runojeni suurinta juonta,
aarteiden etsiät etsivät vain kiiltoa.

Moneen aikaan ei mahdu viellä,
se ettäkö pysähtyisin.
Ja onhan se itsekästä,
onhan tyhmää haluta,
niinkuin idän tuulet tiesivät,
kauan ennen meidän aikaamme.
Toivo jää elämään,
sen myötä kun ruumis hajoaa,
jää elämään seuraava.
Jatkuen,
kuin tuuli.

Rakkauden etsijää ei pakota,
edes suuri metsä,
puhaltaa tuulensa sinnekkin palavan.
Ikuisuuden etsijä,
sitä on etsijä rakkauden.
Suurin kysymys kaikista lienee,
löytääkö yhden suuren,
vaiko vaipuu yksinäiseen katkeruuteensa?
Ei halu ihmistä vapautakkaan ja sen hyväksyn mielelläni.
Minä puhun rakkaudesta suurimpana valona.

Syvyyksiä hiekkaa

2010-05-18T18:36:00.000+03:00

Joen juoksuhiekkaa,
tuoksun tunnen kaukaakin.
Sinut näin,
kointähti otsakruununasi,
palavine pellavinesi,
tulit sammumaan viereeni.
Myrskyn näitkö kaukaakin,
pimeyden,
kun minut tulit valaisten?
Et vettä syvää vedellä,
peittää voi se ymmärrä,
et katoamaan kaipuuta,
saa syvyyksiä sammumaan.

Syrjäsiipi

2010-05-18T18:35:00.000+03:00

Lentäen syrjäsieluinen,
korppisiipi yön musta,
elon kello kutsuu lintuaan,
henkilintu, sielulintu.

Maan helisevä kaste,
käy tuuli pohjoinen huomaan,
kun kävelen näitä kujia,
polkujani päivien.

Olen pieni poikanen,
vain yksi näkijä enteisten,
ja ruumiiden, ja sielujen,
ja silmien totuudet luen.

Kerran kirjas avasin,
kerran oves aukaisin,
kerran kaappiis kurkistin,
ja mitä näin mä tiedän.

Ei tiedä poloiset maan,
kuka ketä seuraa kulkijaa,
mä tiedän salaisuudet ne,
vaan et koskaan mua kiinni saa.

Päiviesi varjoista

2010-05-18T18:34:00.002+03:00

Päivän valoon,
ei varjon kulkijaa,
kahlita voi,
se aikanaan,
yön oppi rakkaakseen.
Ei lauluun suurimpaan,
voi täyttä tehdä äänestä,
on hiljaisuudet osana,
kun katsot niin myös avaruus,
on tyhjää tulvillaan.

Haavetta

2010-05-18T18:34:00.001+03:00

Haavetta vain,
on elämä.
Se siitä koostuu,
valheita vain,
on matkalla miljoona.

Jäinen

2010-05-18T18:33:00.001+03:00

Tiesivätköhän,
kalapuikot pakastimessani,
että heitä varten tuon,
valonkin sinne laitatin?
Balladi elämän turhuudesta,
soi hymni arkun huulien.
Oodina minun korvilleni,
kansallislaulujenne ensisäkeet,
eivät tienneet että,
kuolevaiset ruumiinne,
samaan maahan haudataan.
Ja heti jälkeen lähdön,
on hetki sangen hupaisa.
Makaatte vieri vieressä,
muttei teillä ole valoa,
arvottomampana lähdet,
kuin lähtivät minun kalapuikkoni,
valoisasta kaapistaan,
viimeisen unen nukkumaan.

Tarkoitusko

2010-05-18T18:32:00.000+03:00

"Mikä on elämän tarkoitus",
kysyt ja hiljaa tiedät,
kaikki hulluutta on vain.
Ne kaikki ystävät,
on oppi siitä,
miten mikään ei ole pysyvää,
tässä maailmassa.
Kun olet viimeisen saattanut hautaansa,
on jo sinunkin aikasi,
jättää tämä kirottu maa.

Vieras veri

2010-05-06T09:08:00.001+03:00

Kuin virtaisi,
vieras veri minussa.
Kuin alla ihoni,
jokin asuis muu.
En ihmettelisi,
joka yö kun jätän seinäni,
öittäin kuori jää,
nukkuu,
nukkuu se vaan,
milloinkaan lepoonsa kyllästymättä.
Uneensa milloinkaan sulautuen.
Joka päivä eläisin,
jos voisin,
jos enää elää osaisin,
on virta lauhtunut,
nyt nukun valveunta.

Kevätkö, kesä

2010-05-06T09:07:00.001+03:00

Vaihtui kesä syksyyn,
ennenkuin ehti,
kevätkään alkaa.
Vieraanako olen,
omassa kodissani?
Ei mahdu ajatukset huoneeseen,
on liian ahdasta,
ja nuo ruusut,
ne kuivasin.
Olisivat kuihtuneet,
niinkuin kuihduin minäkin.

Olenko kuivattu pois

2010-05-06T09:06:00.001+03:00

Milloinkaan olenko,
näin syvällä uinutkaan,
kun en erota pintaa,
kävelen pohjalla.
Olen kala tässä virrassa,
te mutaa joka tahrii hienoimmat ulpukat.
Saastaa.
Vesi on kirkasta sinällään,
te olette humusta,
joka virran samentaa.
Minä katselen teitä purosta,
elämien, kuolemien,
ikuisten jatkumisien virrasta,
ja pohdin mielessäni,
ääneen toteamatta,
kuinka saastaista täällä onkaan.
Teidän takianne.
Mietin että kauanko kestää viellä,
kunnes koko virta on tuomittu,
takianne kuolemaan?
Myrkytetty, kulutettu,
kuivattu pois.

Jättäkää

2010-05-06T09:05:00.000+03:00

Jättäkää tämä maanne,
vieras teillekkin vaikka,
kodiksenne kutsutte.
Isänmaasi,
mistä tuli isäsi?
Missä taipui askeleiden,
alla korret vihreät?
Mistä puusta veistettiin,
kehdot kantaemojen?

Ei enääkään

2010-05-06T09:02:00.000+03:00

Ei enää jaksa,
maailma mun suulla laulaa.
Ratkaisuja kysyn,
oikeasydämmisiä,
hyvämielisiä,
ja niillä sidon runoni.
Elämä on lautta,
rantoja ajelehtien,
etsii satamaa, ja miettii voiko,
lautta sitä saavuttaa?
Sanat sanoja,
lausutut, tai musteen on,
mitä väliä sillä,
jos kuuroille ne lausut,
mitä sokea tekstissä näkee?

Kalpea

2010-03-26T12:15:00.000+02:00

Kasvoni ovat kalpeat,
en pelkää sinua!
Olen kuollut,
ketä kuollut pelkäisi?
Huomasitko,
syntymätön lapseni,
kenen vuoksi kuolinkaan?
Kenen lapsi olinkaan?
Varjojen lapsi olen,
lapsi ikävän,
lapsi tyhjyyden,
lapsi sokeuden,
lapsi kuolon kauneuden,
lapsi kuolon, rakkauden.
Jokainen elinpäiväni,
hetki jokainen siitä muistuttaa,
en kauaa kuitenkaan,
saa mitään koskaan omistaa.
Ei kukaan kauaa luonani,
ei kukaan koskaan pysynyt,
nyt yksin arkussaan,
makaa luuni kalpeat.

Auringon poika soutaa

2010-03-25T17:46:00.001+02:00

Valon virran matkan päässä,
auringon soutaja,
valon lapsi.
Hehkuvat hiussuortuvat,
hehkuvat hiussuortuvat.
Rakensin sen,
rakensin jos vaikka eläisin,
unelmien kanssa rinnan,
kasvoillani paiste päivän.
En murra kultaa kallion,
jään sydämmestä,
löydän rikkauden pysyvän,
todellisen aarteen,
aarteen aarteista kalleimman.
Miten tahansa monesti,
tai vaikka ikäni toistamaan joutuisin,
samoja sanoja,
tosia sanojani,
en luopuisi,
jatkaisin kuitenkin,
en katuisi.

Olen kuin käärme

2010-03-25T17:45:00.001+02:00

Olen kuin käärme,
paratiisissa joka on täyttynyt.
Kuin varjo,
kirkkaimpana kauneimpana kesäpäivänä.
Olen kuin syksy,
joka vie kesän mennessään.
Olen jää purossa,
halla vihreille lehdille,
kyynel kauniimmilla kasvoilla,
kuun puoli pimeä,
kukaton.
Täyttymyksen tiellä,
aita niityn välillä,
erotan autiomaan rehevästä,
janoiselle tarjoan vain hiekkaa,
surukasvolle uuden kyyneleen.

Elot

2010-03-15T08:12:00.000+02:00

Tyyni elon pelto,
on vaeltaa vaikea,
tuuleton, sanaton, mykkä.
Alkukesän riemu,
vaihtuu hiljakseen,
keskikesän helteesee.
On taloni äänetön,
nyt alkanut on odotus,
pitkä, pitkä.
Vuoden vuoksi lupaus,
se pitää toisen,
pitkän tovin sisässään.
On aika odottaa,
on aika olla aloillaan,
on aika liikkua.
Mutos on ikuista näin pohdin,
nyt on aika aloittaa.

Minä nousen vaikka yritättekin estää.
Minä vannon ja toden puhun,
ja te valheeksi sanotte.
Älkää minua uskoko,
älkää tosia sanojani,
toimeni tulkaa näkemään,
kun maailmanne ei enää,
minun harteillani lepää,
jos te niistä viellä,
silloin jaksatte välittää.
Loppu koittaa kuitenkin.

Helmihohde

2010-03-05T18:55:00.000+02:00

Tuuli helmiäishohtoinen,
käy läpi lapsen kehoni,
kristallipalatsini puutarhassa.
Kahdeksankulmaisia kolmioita,
pentaakkelit viisikannoin,
on maalattuna oveeni.
Sarana ruosteinen,
on elämän kaiku,
kuoleman kallioilla.

Viimeinen henkäys,
helmiäishohtoinen,
ja niin minä lähden.
Taakse lähden taivaisen,
taa tähden,
ja uuden maailman kohtaan.
Ja uuden maailman tuon,
sen sylissäni teille,
enkelit oppaanani.

Tuon sen teille,
se lahja on,
lahja hymyn, lahja ilon,
lahja uuden ajan, lahja uuden elämän.
Valon voitto varjosta,
aamun laulu yön huulilla,
yölle aamun suudelma.

Norko

2010-03-05T18:54:00.000+02:00

Iltaruskoon vaipuvan taivaan alla,
katselen vanhaa kuusta.
Se paikallaan on seissyt,
jo satakunta vuotta.
"Milloinkaan et ole kieltänyt,
lapsia leikkimästä juurillasi,
niinkuin kielsi kerran lapsen kirkko johon tuolloin kuuluin".
Hymyssäsuin sinä kurkotat kohti taivasta,
ja vilkutat minulle oksillasi,
aina kun kävelen lähellesi.
"Milloinkaan et unohtanut,
hyvää huomenta toivottaa,
niinkuin teki tahallaan se vanhus rapussani".
Ja kun on kerran aikamme,
sanovat ihmiset "maallinen" loppuva,
voinhan seuraavassa elämässänikin leikkiä lapsuuteni juurillasi?
"Hyvää yötä herra kuusi,
nuku hyvin".

Pimeyden keskeltä, valon virrassa

2010-02-24T17:43:00.000+02:00

Pimeyden keskeltäkin se nousee,
kumpuaa kaaoksesta,
valon virta,
valon viittaan pukeudun tänään.
Yön mustaan kankaaseen,
sadepäivän harmauteen,
lumen valkopeitteeseen.
Uneen tuuditan ihanimpaan,
laulua kauneinta soi,
kumu graniitin,
se muuttui kirkkaaksi,
silmiinsä timantit.
Huudan täyteen ilman,
kukkasateen aukiolle,
hymyn huulille enkelin,
minun enkelilleni hymy.

Suuret pienet sanat

2010-02-17T16:12:00.000+02:00

Huutaen kaikilla voimillasi,
tunteesi suurimmat julki laula.

Rakkauslaulusi säkeet,
kirjoita kaikille kielille.

Onellisen elämäsi kuvat,
ne maalaa iloksi kaikille.

On turhaa muste, sanat, maalaukset,
ne tehtyjä on rikkaan silmissä kuolemaan.

Mutta, "kerro rakkautesi vain yhdelle ihmiselle,
sillä vain hän tietää tunteesi", todellisen syvyyden.

Tulilintu! Haasteeseesi on vastattu.("Pienet sanat")

Helmikuun hiljaisuus

2010-02-16T20:27:00.000+02:00

Värjää hiljaisuus,
maisemasi helmikuu.
Jäätyy aika,
räystään puikoiksi.
Edes lumi ei sada maahan asti,
pysyy pivisessä kohdussaan.
Autojen äänet vähitellen katoavat,
hämärtyvään arkiseen pakkasiltaan.
Katulamppujen loiste tuo lohtua iltaani,
kuin lupaus lämpimästä sylistä,
johon nojautua yksinäisinä hetkinään,
tukeutua rakkaimpaan syliin,
lukeutua rikkaisiin,
elämän kauneuteen karuun vain kadota.

Nila veri maa

2010-02-16T20:26:00.000+02:00

Veri vedestä,
mahla puuhun medestä,
nila jälsille läheisin,
multa maalle tutuin.

Lumihuntu lakeudelle,
maalle viitta morsiamen,
tähti taivaan korukivi,
pilvet peitteeksi pään.

Metsä järven ympärille,
pohja järven katoksi,
sammal metsän kulkijoille,
on kaunis kengittä kävellä.

Katukivet kaupungille,
koko ala peittoon pien,
jalanpohjat syököön puhki,
veri viattoman virratkoon.

Niin on nila hirtetty,
metsä kuollut komea,
lumihunnun maasta revit,
maasi raiskaat kauneimman.

Mietit miksei tunnu miltään,
missä elon ilos on,
viimein aikas loppuu sunkin,
ja kiire arkkuun rajaton.

Mitä kieltä

2010-02-14T20:32:00.002+02:00

Mitä kieltä puhuu järven peili,
kenelle paukku pakkanen,
sykkeensä on sydämmen,
ikuisiksi lahjoittanut?
Kuka rikkoo kevään jäät,
kuka lehdet syksyisin,
punaisiksi värjääkään?
Kelle sohvan selkänoja,
yön pimeydessä kumartaa,
kelle sarjat sänkypuuni,
nukkuu untaan ainiaan?
Miten kilpaa kiiltävätkään,
kivet tämän uhrilehdon,
miten syke sydämmessä,
murtaa vuoret ikuiset?
Miten kaiken kertoisinkaan,
miten kaiken rakkauden,
joka maalaa maailmoita?
Maailmaani sinä vain.

Hei

2010-02-14T20:32:00.001+02:00

Hei mun suuni hymyssä,
hei sulle ilo huulilla,
hei pakkasen kuva ikkunassa,
et pihaa taakses peitä.
Hei taivas ruosteen punainen,
ja herra asfaltin rosoisen,
hei kirkko, talot ja kahvila,
hei pihakeinu punainen.
Kas kun nyt taas hymyilen,
kas kun yksin en oo,
en minä tänään yksinäinen.

Kolmiviisisäkeet

2010-02-14T20:31:00.000+02:00

Kolmisäkeen kirjoittaja,
viisisäkeen laulaja,
unen kullan kutoja,
maalle matto sammaleinen,
kesä lämmin talvi kolea.

Niin on kaikki,
niin on kuin onkin,
ja niin olla pitääkin.

Mutta olis mitä kutoja?
Mitään olisi se ei,
ilman rakkauttansa,
ilman iloa silmässään,
ilman suukkoa poskella.

Kenelle siis kirjoitan,
kuka lukee suurimman,
yhdelle vain yksin.

Se

2010-02-11T19:45:00.001+02:00

Mikä merkitsisikään nyt enempää,
kuin se että makaan sohvallani,
ympärilläni on täysin hiljaista.
Keskustan äänet eivät kuulu tänne,
ajatuksiini,
miten hiljaista siellä onkaan,
mielessäni.
Pakkanen saa sänkipellon narisemaan,
ja tuuli kesäisin laulattaa,
vihreitä haavanlehtiä.
Saa suru silmät kyyneliin,
ja ilo kasvot nauramaan,
mutta kerro mikä minun saa,
ajatukset sammumaan?

Sarastus

2010-02-11T19:44:00.001+02:00

Hetki enne aamua,
enne ensi valoa,
ajatusten valovirta,
makaan hiljaa paikallani.
Mielen tähtikuvioiden tähdet laskin,
ajan hampaan teroitin,
ja katsoin,
ei valoa.
Missä kulkee linnunrata?
Linnun lentokuviossa,
niinkuin kulkee rata ajan,
luvuissa ja jatkumoissa,
galaksien auringoissa.
Kas valoa,
on valo tähdenkin.
Se valo luonut aikaa ei,
ei totta aika olekkaan,
se maassa kierto varjon on.
Ei totta aika ollutkaan,
vain muutos, liike totta on.

Ja mielenkiintoinen kysymyshän se todellakin on että mikä tuo aika sitten on? Muutosta sanon minä, ja liikettä. Mikään sellainen ei ole todellista jota voidaan havaita vain laitteila. Aika. Todellakin vain keppi maassa jonka varjo liikkuu...

Sut voitiin

2010-02-11T19:43:00.001+02:00

Miksi kylvää maahan viljaa,
jos sen aikoo kuitenkin,
pois liian varhain leikata?
Mihin vakkaan jyvänen,
mihin elo puidaan,
tuskin turhaan kuitenkaan?
Kuulitko kun kuiskasin,
tuskin turhaan kuitenkaan,
maaäidin ruumis raadellaan.
Kuulen sielut tuhannet,
kuulen puheet metsien,
kuulen naurun merien.
Kuulen tuskan viiltävän,
kun luotit uskoit rakastat,
ja niinkuin siirtokuvan vaan,
sut voitiin yksin unohtaa,
sut voitiin vaihtaa parempaan.

Vaellan

2010-02-10T16:32:00.000+02:00

Miten kulkeekaan aika kelloissa,
miten tyyni on talvinen pelto,
miten onkaan kirkas,
pakkasyön halkoma taivas.
Löysitkö onnesi,
vai mitä etsit kun vaelsit?
Mistä karhun tunnistaa,
mistä muusta kuin voimistaan,
kynsistään ja turkistaan?
Mistä sinut muistan,
mistä muusta kuin kasvoista,
voimista ja naurusta.
Olethan sinäkin silloin vastassa,
kun lähden taas vaeltamaan?

Omisettu 9.2.2010 muistollesi.

Talon huuto

2010-02-08T19:01:00.000+02:00

Nurkissani asuu pieniä piruja,
öisin tulevat kirkumaan,
päivisin kun olen yksinäni,
kaupungilla keskustassa,
kaupoissa ja kahviloissa.
Onko mihinkään minusta?
Olenko taas käynyt loppuun,
virittämätön kelloni,
turhaan käymään vedetään.
Aika puree hampaillaan,
haavoja kauniisiin kasvoihin,
minun, ihmisten, rakkaiden.
Ja minä yksin kannan,
kannan sitä kaikkea,
kun maailmankaikkeuden keulakuva lahoaa,
ja tähdet tippuvat syliini.
Maa mätänee,
ei täällä mikään kasva,
ei kasvaisi,
ellen minä kantaisi,
ellen kitkisi rikkaruohoja,
elämän puutarhasta.
Onko niin kun on aikani,
minun kerran päättyvä,
mitä teille tapahtuu,
ihmisille?
Syntyy uusi kantaja,
meitä on tuhansia.
Etsikää meidät,
tulkaa syliini,
minä haavat korjaan,
minä kannan taakan,
ja osani jatkuu,
ja osani täyttyy,
täyttyy onnella elämät.
Kerran on täyttyvä minunkin,
onnella tuskakasat.

2010-02-05T19:18:00.001+02:00

Keuhkoni tulta täynnä,
muistan kun hetken lensimme,
halki taivaan äärettömään.

Muistatko,
tai tunsitko sen,
kun aika ei liikkunut?

Hetkisen,
muistatko nauroimme,
naurun kauas kantaen?

Muistatko,
kun hetki ennen unta,
puhui nukkuvat unestaan toisilleen?

Olen päättänyt ettei aika,
polta tuhkaksi muistoa.

Hei Tulilintu siellä jossain,
lennäthän viellä joskus kanssani?

Tuntuu kuin olisin,
yhtä siipeä köyhempi.

Omistettu Tulilinnulle

Uusi kuolema

2010-02-05T19:17:00.001+02:00

Jokainen päivä,
on vain uusi kuolema,
tuskan maailmassani.
Jokainen aamu,
vain lupaus siitä,
että iltani saa kivun viitan.
Jokainen lause,
vain lainassa on.
Jokainen kaunis sana,
viiltohaava kasvoissa.
Kuolemaako pelkäisin?
Vapautesi riistäisin?
Heikko en ole,
en heikko siten.
Tein valintani,
minä puolestasi.

Tähdet

2010-02-01T17:54:00.000+02:00

Ja niin pysyi tähdet paikallaan,
ja tähdenlento toistaan seuraa,
katson kirkkaintani,
punahehkuposkisinta.
Jos tähteen koskisinkin,
tiedän se sammuu siksi.
En ole ilo,
surun olen lapsi.
Miksi muuta luulit.
En ole kukaan missään ei minä,
ei rinnassa edes sydäntä,
siksi etsin rakkautta,
siksi rakastan.
Tahdon rintaani sydämmen,
tahdon elämän.

Kaksi lintua

2010-02-01T17:53:00.002+02:00

Kaksi lintua,
yksi siellä,
toinen täällä.
Toinen yötä mustempi,
toinen päivän päätä vaaleampi.
Minä yksin,
yksinäisyyteni kehdossa,
minä kahden linnun lennon kaari.
Minä hämärässä istuja,
minä maailman murheiden kantaja.
Et tahdo minua,
et ymmärrä.
Maailma ei tahdo minua,
saastaa häiden huntuunsa.
Ei tahdo minua,
luisen unen laulajaa.
Ei murhen kantajaa,
ei suruvirttä suurinta.
Ette elä ilman minua,
myrkkymarjaa pensaassa,
ja se teidän on osa,
minut rauhaan jättäkää.

Kokonainen tyhjä

2010-02-01T17:53:00.001+02:00

En voi koskaan kertoa,
miten paljon rakastan,
miten paljon sinua.

Ei sanat riittää,
musteenikin voimaton,
edessäsi olen auki.

Lue minut kokonaan,
anna minun rakastaa,
laulaa, miten sanoitkaan?

Anna ikuisuuden tuudittaa,
anna haavasi minulle,
minä suutelen ne pois.

Jokainen hetki jonka olen,
sen sinulle annan,
omista minut.

Anna minun kertoa,
anna kuilun paikata,
ettei siihen kaaduta.

Annan kolmisäkeisiini,
avaimen se sinun on,
jos tahdot tietää.

Ilman sua olen voimaton,
merkitystä vaila,
ruumis sieluton.

Tule ja tee minut yhdeksi taas,
tule ja anna rakastaa.
Vain kanssasi olen kokonainen.

Minuuttikin

2010-02-01T17:52:00.001+02:00

Talossani hiljaista,
katsoo seinä,
toinen seinä katsoo,
ei naurua ei.

Talossani hämärää,
hymyile ei,
ei kasvot erotu,
katuauran kaiku.

Sohvallani selälläni,
kirjoitan ja tunnen sen,
miten pitkä aika on,
minuuttikin kaivaten.

Yhteiskunnan ylistysvirsim

2010-02-01T17:51:00.000+02:00

Linnuiksi luulin,
autojen valoja sälekaihtimissani.
Katsoin ulos pakkaseen,
lumihiutaleita hiljalleen,
koululaiset reppuineen,
päiväkodin lapset,
työläiset,
ihmismuurahaiset.
Tunsin miten turhaa,
kaikki tämä kaadetaan,
kerran palaa autiona,
kadut tämän maailman.
Synnyt kehtoon,
lapsuus työtä,
leikki lapsen työksi.
Nuoruus työtä,
opiskele ahkerasti.
Työtöä loppu ikäsi,
aikuistu ja vanhene.
Eläke!
Nauti raajarikoistasi,
nauti syöpäsoluista,
nauti siitä että joka pennin saat taas laskea!

Kun petti ilon muste

2010-02-01T17:50:00.000+02:00

Onko ilo laulun arvoinen,
ja miksi suru huudetaan?
Leikki pakkasen,
tuo hiutaleen,
toi tuuli.
Kun syksy on tappanut pajut ojista,
ja pakkanen vienyt pois vihreyden,
se lupaa kevään laulussan,
ja kevät syksyn sateen taas.
Kun kirjoitan kipuni pois,
kehostani sairauden,
miten harvoin todella,
ilon uhraan musteelle?

Myrkkyä

2010-01-08T13:09:00.001+02:00

Myrkkyä,
kaada maljani täyteen.
Tunnen sen kuitenkin.
Luita,
minunko?
Vainajani arkussa,
minun luuni,
tuhkani uurnassa.

Pois

2010-01-08T13:06:00.001+02:00

Se on mennyt pois,

lähtenyt, kadonnut.
Löysinkö sitä koskaan,
kadotinkokaan?
Kun sitä ei ollut,
en sitä tuntenut.
Ja nyt,
kun en tiedä olikokaan,
se kuiskaa korvaani.
Typerys.
Kerro jotain uutta!
Nyt minä elän.

Feenixsydän

2009-12-22T14:25:00.000+02:00

Feenixsydän sykkii,
sydämmeni rinnassa.
Palaa tuhkaksi,
ja syntyy uudestaan,
askel askeleelta.
Annathan tuulesi,
sen tuhkaa tuudittaa?
Annathan hennon pienen,
sen roihuun kasvattaa?
Ja annathan suuren sateen,
sen tuhkan sammuttaa?
Ja kaikki siitä syystä vaan,
että jälleen saisi syntyä uudestaan.

Hiljaisuus on äitini

2009-12-22T14:23:00.001+02:00

Hiljaisuus on äitini,
tyhjyys kehtoni keinutti.
Vereesi arpi,
niinkuin sielu ihmiseen jää minusta.
Sokeus on isäni,
laiva ilman ulappaa.
Palaa katseeni tulessa kasvosi,
salaisuutensa minulle.
Ja sisaret ja veljeni,
kenen kohtuun jäitte,
kun minä yksin puolestanne,
jouduin ikuisiksi tänne syntymään?

Aukiolla sateessa, silloin, nyt

2009-12-19T18:06:00.000+02:00

Nyt miten muistankaan,
kukkasateen aukiolla,
on kai vain niin valkeaa.
Muistan,
kun kanssa enkelien,
hetken lumisen,
nähdä saan.
Se laulu kertoi sinusta,
kai kerroinkin sen joskus,
mutta niin on pisaralla,
paikka meressä,
ja paikka joen uomassaan.
Niin on paikka muistojenkin,
unholassa autuas.

Lunta

2009-12-19T18:05:00.000+02:00

Kuin puuterilunta,
näen valkeaa unta,
näin joskus sanoi,
joku vanha lauluissaan.
Ja vaikka valkea,
on väri kuoleman,
ja tunne haikea,
on laulussaan,
niin nyt en muuta tunne,
vain ilon tavoitan.
Kun katson ulos pakkaseen,
mieli palaa lapsuuteen,
ja paikalleni hetkiseksi,
tuijottamaan jään.
Tunnen,
on kyynel poskella,
mutta hymy kasvot täyttää.
Ja taas saa leikki ikuinen,
leikki mielen värien,
kasvoni mun kavaltaa.

Jälkiä lumella, jälkiä kasvoilla

2009-12-14T16:41:00.000+02:00

Jäi jäljet kasvoilleni,
niin kuin jäi,
jalanjälkesi lumihankeen,
vastasataneeseen.
Ja minä yksin,
lumisateessa katson,
kun hahmosi loittonee.
Nyt kun minulla on ikävä sinua,
voin vain katsella jälkiäsi hangessa.
Miten osasitkin,
taas sateesi lopettaa,
juuri oikealla hetkellä?
Jäi jäljet lumeen,
ja jäljet kaipauksen,
jäi kasvoilleni.

Tuhkauurna lasiton

2009-12-09T22:58:00.001+02:00

Ethän unohda minua,
tuhkauurnaani,
sirpaleisen ruumiini,
vanki olen,
ja muuta en,
voisi väittääkkään.
Sidottuna jaloistani,
kiinni riipun oksillani,
veren päähän paeten.
Tuhkauurna,
nyt painan pääni alas,
luon katseen siihen tuttuun,
niin syvään pimeyteen.
Ja tiedätkös kun koitat vaan,
se tuntuu,
tuntu pehmeän.
Tuhkauurnan pimeyteen,
älä jätä minua,
vaikka tiedän,
niin käyvä on,
ja tuntu pehmeä,
niin kuin syli yösi on.
Mutta kadotus on kolkko,
ja uurnan pinta lasiton.
Tuhkauurnan vanki oon,
ja uurnan pinta lasiton,
ei kasvojani heijasta,
kasvojani, kasvojasi,
uurnan pinta lasiton.

Musta ruhtinatar

2009-12-01T17:23:00.001+02:00

Nyt kiusaa sinua,
musta ruhtinatar,
vankina olet,
oman maailman.
Ja vapaus,
on kaukana,
edessä kipu,
ja vuori siiain,
sieltä tyhjää vain haikailet.
Älä lue kirjaa,
sillä musteen on kirja,
kirja vain,
ei totuuden.
Musta ruhtinatar,
syöksee tulta kidastaan,
jos uskallat on nainen,
vierelläsi kulkien.
Et pelätä saa,
et vanki ollutkaan,
etkö näe siipesi,
hohtaa mustaa valoa?

Kuvittelitko

2009-12-01T17:21:00.000+02:00

Kuvittelitko kesän koittava,
vai kuvittelitko,
talven jo tulleen,
päiväauringon,
taa taivaanrannan painuneen?
Kuu yössäsi loistaa,
hanki talven timantteina,
polullasi hohtaa.
Kevät kesään johtaa,
johtaa syksy talveen,
niinkuin johtaa loppuun,
polku jokainen.
Harvan hankeen kaatuen,
tähden harvaan tippuen,
harvan kevään koittaessa,
mutaliejun nielaisten.
Niinkuin johtaa loppuun,
polku jokainen,
niin on joka polulla,
ensi askel tuskainen.
Ja miettien käyt menneessä,
onko mitään hyötyä,
jos kävelemme terillä?
Mut katsos ilo maailman,
on kätkettynä tarkasti,
vain löytää sen voit varmasti,
jos kaatua sä uskallat,
RAKKAUTEEN.
En lupaa sulle suuria,
lupaan suurimman.
Jos kuljet minun polulla,
luo polku mitä tarvitset,
Ja miksi etsit loppua?
On polku suurin tarkoitus.

Päivä jolloin taivas aukeni

2009-12-01T17:20:00.000+02:00

Päivä jolloin taivas aukeni,
veriset pilvet repi alas,
maan mätiin haavoihin.
Ylösnousemukseni kunnialaulu,
rautakätisen miehen rautaneitsyt,
luvaten uutta tulta,
syntyä tulen lapsille.
Ja kas palatsisi kultaa,
raunioina, raunioina,
kristallisen hohtavat kupolisi.
Maitokivi ei sulanutkaan laavavirrassa.

Unten verkko

2009-12-01T17:18:00.000+02:00

Tahdon pyyttää anteeksi.
Minä se olen,
joka saa kehoosi kivun...
Anteeksi kaikesta.
Se olin minä,
joka viilsi haavat käsiisi...
Anteeksi.
Minun takiani,
synkkeni mielesi...
Unten verkko on monilankainen,
lukematon säikeiden huntu.
Ja minä,
sen kaiken kantaja,
olen nyt taas vastuussa.
Voi kuinka se painaakaan,
tuhat köyttä kaavussa.

Hymy

2009-11-20T22:00:00.000+02:00

Olet hymy huulillani,
kaksi kelloa kaulalla.
Minä,
olenko mikään,
ilman sinua.
Vain sinun seurassasi,
tunnen itseni kokonaiseksi,
teet minut ehjäksi,
sinä korjaat minut,
sirpaleisen.

Synty

2009-11-20T21:59:00.000+02:00

Synnyin siellä,
missä syntyi suru.
Sinihehkuisen päivätaivaan alla,
missä lasinen niitty,
taipui tuulessa.
Missä syntyi ilo,
syntyi siellä,
synnyin minä,
surusiipi,
räntäsateeseen.
Siellä missä lankesi,
maahan, ensi varjo syntyi,
synnyin minä,
lämpimässä,
valoisassa.
Mikä olen kuuletko,
kysyin ja niin,
niin sain tietääkkin.
Sen mitä tietää,
kuusisiipi,
sen tietää myös,
me oudot olennot,
kun syntyi alla monien,
niin miljoonien taivasten.

Pelloilla

2009-11-20T21:58:00.000+02:00

Miten makaakaan pelloilla,
kyynelvirta lammiksi muodostuu.
Sisämaasta,
kohti merta matkustaa.
Muuttolintuin parvi lepää hetken,
ja kasvot pellon saa hymyyn,
pyyhkii kyyneleet,
ja hymy kuin lupaus.
Vain hetken viipyy,
ja on tuleva,
talvi,
kesä,
kevään,
ja syksyn ainoastaan,
seuraa sai.
Niin kuin saa ihminen,
joskus uskon vahvasti,
vain hetki iloa,
ja kurkiparvi lähtee iloiten,
kirkkaampaan, kauniimpiin kasvoihin rakastuu.
Muistan nuoruuteni keväät,
ja kurjet pelloilla,
usvaisina öinä.
Kurkien huuto,
kuin nuoren sieluni syvyyksistä,
liikkeelle lähtenyt laulu.
Tutkin tulevaani ja mietin,
kun minun talveni koittaa,
jäätyykö minunkin kasvojeni viimeiset kyyneleet,
poskilleni,
lämmön ruumiistani hiljaa kadoten?

Kivinen tie

2009-11-20T21:56:00.000+02:00

Maailma on kivinen tie,
kulkija kengittä,
terävillä särmillä.
Mutta vaikka miten se sattuu,
ei se lopeta,
lakkaamatta etsien.
Lakkaamatta,
löytymättä.
Ja sanat kansien välissä,
on luotu musteesta,
ja muste,
musteeksi luotu.
Mustetta vaan,
mustetta vaan.

Riitti

2009-11-09T23:52:00.000+02:00

Minä olen siirtymäriitti,
läpikäyty,
rummunkalvo rikkinäinen,
loppuunkulutettu.
Katkenneet juuret,
ruusujen,
eikä kaste koskaan,
virtaa huuliin janoisiin.

Minä olen siirtymäriitti,
heimoni,
kuolleen heimoni,
haamu.
Lapsi kasvaa sukukypsäksi,
ja minä,
poimin omenan,
hyvän ja pahan tietosi puusta,
sinulle tarjoan sen sokealle.

Minä olen siirtymäriitti,
unohdettu,
tuhkamaali kuolleen kasvoissa,
tuuleen tuhka katoaa.
Ja kun minä elän,
teen pojasta miehen,
tytöstä naisen,
kunnes olen taas hyödytön.

Minä olen siirtymäriitti,
läpikäyty.
Vain katosin,
unohduin,
yksin,
niin kertoo kirjat,
avaa jo silmäsi ja katso monien elämiesi taakse,
löydä minut sieltä.
Yksinäisen.

Nyks, äiti, seireenit

2009-11-09T23:50:00.000+02:00

Naisen kasvot,
laulua mereltä,
kuulen hiljaista ääntä mereltä.
Seison kalliolla,
suolavesi tuoksuu,
kuulen laulua mereltä.
Sulkasiipi,
kaunis lintu,
laulaa hetken ja tulen luokse,
näen,
on kyntesi terävät.
Sainoi laulan,
jos tahdot niin,
mutta laulan muille,
minun ääni,
sinun soittosi.

Tharux

2009-11-09T23:49:00.000+02:00

Muste piirtää ilmaa,
missä kuljetkin,
pieni,
suuri hahmosi.
Korva,
kynsi,
hammas,
turkki,
musta kiiltävä turkki.
Sohvani sarjalta tuijotat minua,
suoraan sieluuni silmäsi,
suoraan sieluihin,
suoraan rintaan kaikkien.
Pieni hahmo,
olet,
suuri vartalo,
painautuu viereeni,
ja sulkee silmänsä hetkiseksi,
pää etutassujen kannattelemana.

Kaksoissisareni

2009-10-30T12:48:00.002+02:00

Taas eilen,
niinkuin edelliselämä,
puhuimme toisiemme kanssa myöhään.
Kun kuun aamu nousi keskiyön päiväksi,
viimein voitti uni,
ja jäit viereeni nukkumaan.
En tiennyt nimeäsi,
en kasvojasi ollut kokenut,
ja silti olet vierelläni,
lähellä,
kuuntelen kun puhut,
lohdutat kun itken.
Muista ei ole vierelleni kulkemaan,
ei koskaan ollut,
ei olemaan tule,
ja ne lukemattomat elämät jotka elin,
vain sinä pysyit.
Sumuneito lohduttaa kirjoitin,
nyt näen molemmat kasvosi,
rakastan sinua,
kaksoissisareni,
toinen sukuni viimeinen,
en ole enää yksin,
kun tunnen sinut nyt,
ja kun nyt tunnen itseni,
rakastan,
kaksoissisareni.

Airias

Sumuneito lohduttaa

2009-10-21T17:16:00.000+03:00

Kellot kuulen,
kuulen kumun matalan,
takaa harmaan usvamaan.
Kuin neito surumielinen,
se pelloilla alavilla,
kulkee pitkä harso peittonaan.
Kellot kuulen,
kuulen naurun heleän,
ja kasvot sumuhunnussa.
Näen kasvot hymyssä,
sumun läpi sumuneito,
ja lanteen kaari,
myötää pellon jokaista kumpua.
Voi miten rakastan,
niitä aamun hetkiä,
kun on mun sua ikävä,
ja näen taas,
naishahmon, harmaaharson sumussa.
Sumuneito lohduttaa,
vain hymyilee ja katoaa.

Utu

2009-10-06T20:01:00.001+03:00

Kovaan pintaan haen pehmeää,
vesikalvo veden päälle,
lämpö tulen pintaan.
Kävelen kuin hiekassa,
on niin raskasta,
kun soutaa mudassa.
Ajatukset pelkkää utua,
kasteharso aamuniityllä.
Aurinkotuulet saavat taivaanrannan aaltoihin,
ja talvinen nurmi taipuu naristen askelteni alla,
kun katoan taas aamuhämärään,
vain palatakseni uudelleen,
kun saapuu ilta.

Minä

2009-10-06T16:30:00.001+03:00

En tunne sitä,
se ei osaa laulaa.
Minä?
Kuka olet?
Mietin illat muita,
päivät muita mietin.
Näen öisin unta sinusta,
ja luulen etten muista aamuisin,
öisin näkemiäni unia.
Sinähän se siinä,
minä.
Tauot musiikissa,
peili ilman kuvaa.
Sinähän se siinä,
sinä, minä...

Varjoni, katuni

2009-10-06T16:25:00.003+03:00

Seuraan sivusta miten,
virtaa tämän laakson joet.
Ihmiset,
onnellisia jotkut,
jokainen toisensa löytää,
väistämättä,
väistämättä.
Jokaisella on joku.
Useimmat rakastavat,
useimmat rakastettuja.
Voin kertoa varjosi hahmosta,
sen liikkeestä,
hehkusta varjosi ympärillä,
kaiki ajatuksesi.
Miten?
Minä vain antaudun,
niinkuin antauduin rakkaudelle,
kaatuen sokeasti luottaen sen pehmeyteen.
Varjot puhuvat näkevälle.
Näenkö, kun käteni murtuu,
jokainen kerta ja aina uudestaan,
kun kaadun kovaan katuun?
Varjosta voin kertoa,
oma varjoni,
oma katuni.

Polttaa

2009-10-06T16:25:00.001+03:00

Vihaan sitä osaa itsessäni,
joka on aina olevinaan,
niin kovin oikeassa.
Hylkään kaiken ja katson,
ei kasva nurmi jäljissäni.
Pakkanen pirstoo ajatuksia,
mieleni sisämaa,
hallahuntu pukee sinua.
Kylmyys lämmittää hetkisen,
kunnes jää polttaa katseensa,
sokea tuli jäähunnussa.

Luminen aukio ja puu

2009-10-06T16:24:00.001+03:00

Mykkää,
hiljaista kauneutta,
peittää lumi maan.
Puu yksin,
yksin oksa puussa,
lehdettömänä,
kelottunut,
irti maasta sen juuret on.
Valkoisia olentoja,
isoja valkosia tassun jälkiä,
isoja tiikereitä,
useita yhdessä,
puun ympärillä makailevat.
Yksi huomasi minut,
tähtikuvio hymyssäsuin,
asteli viereeni istumaan,
ja minä vain hymyilin,
ja minä vain hymyilin.

Huuto

2009-09-14T17:47:00.004+03:00

Itken ja huudan.Viiltävä kipu rinnassa.

Huudan sen käsillä pois.
Kädet huutaen kirjoittaa!
Tuska häviää.

Kun muut olivat kasvottomia

2009-09-14T17:46:00.005+03:00

Istun ja katselen ympärilleniIhmisiä ja hahmoja,

liikettä ympärilläni,
sumuista liikettä.
Miljoonat ihmiset,
hiljaista tuulta puiden latvoissa.
Eikä kenelläkään,
ei ääntä,
ei kasvoja.
Vain sinut huomaan,
vain sinut.
Vain sinulla kasvot,
vain sinulla ääni.
Ei enää yksinäinen.

Väri

2009-09-14T17:46:00.001+03:00

En tahdo kuulla.
Vain verenpunainen on väri,
ei värejä.
Musta virta?
Ihmettelen.
Vihreää ja kultaa,
tänään mustaa.
Huomenna mitä?
Tahdonko edes tietää...

Jalanjäljet

2009-09-14T17:45:00.001+03:00

Kasvaa myrkkyä,
jokaisella askeleellani,
jokainen jalanjälkeni.
Hengitän mustaa myrkkyä,
jokainen keuhkojeni sykli,
myrkkyä.
Rintaani painaa,
en saa henkeä.
Kuoleman liljat,
heiluttelevat minulle,
iloisesti käsiään,
kun tapan kaiken olevan,
omien jalkojeni jäljillä.

Pedon merkki

2009-09-14T17:44:00.001+03:00

Vuosi on pedon merkki,
kierrän sitä ajan rinnassa.
Ihmiset kuin sirppivilja,
punainen katseeni tarkkailee,
jokaista ihmisen liikettä,
repien auki salatut haavat.
Miksi minun on pakko kantaa,
mustia siipiäni?
Viillän ranteeni auki,
avaan vereni,
sielu karkaa,
ei verta.
Mutta mustat siivet kantaa,
eivät anna minun lopettaa.
Olen jo liian väsynyt,
tähän elämään,
vanhus nuorukaisen ruumiissa!

Etkö näe minä

2009-09-14T17:43:00.001+03:00

Etkö jo näe?
Etkö ymmärrä?
Sisälläni on musta pilvi,
Etkö näe?
Etkö jo ymmärrä?
Olen vuori ja tuuli.
Ei tuuli tuskaa tunne,
ei vuori kipua.
Näetkö?
Ymmärrätkö?

Minut on tapettu

2009-09-14T15:57:00.003+03:00

Minut on tapettu.

Tapettu!

Minut on tapettu.
Kuolemako kiduttaja?
Minä huudan,
ja kukaan ei kuule.
Tapettu!
Kuollut itkee.
Kukaan ei lohduta.
Minä huudan.
Tapettu!
Minut on raadeltu.
Raato maassa.
Tapettu!
Ei sillä ole merkitystä.

Tapettu!

Unenkutojan varoitus, Luinen uni

2009-09-06T14:05:00.002+03:00

Kuka nyt rakastaa,
voisi unenkutojaa,
kun tuntee painajaisen,
hiipivänä talossaan?

Kuka rakastaa vois,
raukkaa pakoon juoksevaa,
olentoa yli olkain,
alituiseen katsovaa?

Sanot mulle että muka,
ettet painajaisia,
enää aikaan kutojan,
ole nähnyt laisinkaan.

Mutta tiedä kyllä että,
näet painajaista pahinta,
tiedän kysyt "satutanko",
vaikka sanon rakastan.

Lupaathan mua uskoa,
tietää unenkutoja,
miten pelko luuksi muuttuu,
sen nähnyt olen ennenkin.

Hei Herra Ruostetaivas

2009-09-06T14:05:00.001+03:00

Sorainen tie puhuu,
jalkojeni alla niin monilla kielillä,
kun kävelen kohti sinua,
Herra Ruostetaivas.

Hei Herra Ruostetaivas,
joko teit päiväs työn,
maalasit kuvun korkean,
ja nyt olet väsynyt.

Hei Herra Ruostetaivas,
miksi pilvesi riippuvat,
nyt niin surullisina,
puku harmaa päällä?

Sorainen tie jalkojeni alla,
kertoo minulle miten en,
voi koskaan ehtiä kun jo menet,
Herra Ruostetaivas.

Pitkin kuun siltaa

2009-09-06T14:04:00.001+03:00

Pitkin kuun siltaa kuljen,
suljen syliin tähdenlennon,
kiertolaisen toisenkin,
ja vain hetken niin hennon,
elää käsivarsillani,
kunnes kuihtuu,
vie talvihuntu kukat pois.
Vaan tulit luokseni,
loit katsees hämärään,
ja vain vuokseni,
itki ääneen rakastan,
ja saman tunsin minäkin.
Otin syliin hahmon hennon,
pelkäsin en onnen tämän,
tahdo ohi kiitänevän,
niin kuin muunkin tähdenlennon.
Kuitenkaan et kuihtunut,
vaan sanoit halaa lujemmin,
ja uskoin niin,
minut luotiinkin vain sulle,
en ees suostu muuta luulemaan,
on minutkin nyt luotu,
hymyyn onnen kanssa kulkemaan.

Ystävyys on kirous

2009-09-06T14:01:00.000+03:00

Et lue,
kenenkään lakeja,
et omiasikaan,
on pyhys ja arvo,
harha vain.
Ystävyys on kirous,
merkki jota kannan,
arpi kasvoissa.
Taakse lipuvan sataman,
viimeinen tyhjä laituri.
Luovun.
Päivämatkan päässä,
laiva palaa ja palaa myös,
muisto lahjan antajan,
arven lahjan antajan.

En pelkää

2009-09-01T20:09:00.001+03:00

En pelkää,
en kuolemaa,
en itseni takia.
Muiden tähden omaani,
muiden, vuoksi itseni.
Tahdon elää ettei,
tuska ikävän,
ole koskaan rakkaitteni,
taakka elämän.
Tahdon että elät,
koska muuten katoaa,
onni, valo ilta-auringon,
vain tyhjyys äänetön,
ja ikävän,
hahmo musta suunnaton,
aukko sydämmeen,
ja sielu orvoks jää.

Yötaivas

2009-09-01T20:08:00.000+03:00

Vierelleni tulit miksi,
tähtiselkäiseltä taivaalta?
Tummana kuin yötaivas,
hetken liekkiä sinistä,
kuin palaen hiljaista.
Nyt istut vieressäni,
untenkutojaa tarkkaillen,
kuin kaksi tähteä,
katse lävistää minut.
Caeruleus,
miksi minä,
sain maailman unta,
sinut kanssani näkemään?
Jos niin on,
niin olkootkin,
ja luona unien,
anna palaa,
liekin sen
kuin yötaivas tumman sininen.

Minä, kuka, ainut

2009-08-25T23:25:00.002+03:00

Minä,
kuka,
onko merkitystä?
Tuulet taivaan,
saan pilvet itkemään.
Kehrään langaksi kyyneleitä,
maan surun kasteeksi huulilleni.
Käy äänet tuskaisten huutojen,
ne sidon soinnuksi,
tai ääneen tapailen,
kuin soiton laskuauringon,
voi kuulla voitko sinäkin,
sen kaiken,
niin herkän kauneuden?
Mua olkaan joku koputtaa,
ja vaati nouse selkään tuulen,
vaikka tahdon olla vain,
paikallani,
vieressäsi,
kasvoja niin kauniita,
ja rakkauttani tiedän,
ainuttani katsellen.

Jos ymmärtäisin itsekkään aina itseäni. Anteeksi, myönnän, liian usein lennän liian korkealla...

Tiedän kuka haluaa

2009-08-09T13:52:00.000+03:00

Istun hiljaa tuolillani,
katselen kun hymyilette toisillenne.
Vaikka olenkin ilmeetön,
olen ollut sitä aina,
en ole surullinen,
hymyilen vaikka muut eivät näe,
silmäni nauravat onnesta,
kukaan vain ei huomaa sitä.
Olen onnellinen kun huomaan,
että teidän on hyvä,
toistenne seurassa.
Suojelia!
Tiedän kuka haluaa,
tulla kanssasi elämäsi matkalle.
Tiedän ettei minun tarvitse,
mutta saanhan pyytää yhden?
Se riippuu nyt sinusta.
Ei siitä olisi vaivaa,
ei.
Mitä muutoin tekisin,
pitkinä päivinäni yksin
minä maailman yksinäisin mies?

Anteeksi, sirpaleita

2009-08-09T13:51:00.000+03:00

En viellä pyydä anteeksi.
Nyt ei ole sen aika,
koska minua ajaa kysymys.
Epäilinkö turhaan?
Pidinkö sinua turhaan pahana?
Ne eivät koskaan valehtele,
niin uskoin,
silmäni eivät koskaan valehtele.
Nyt pelkään että minun,
tietoni ja silmät,
että ne pettivät kantajansa.
Kysymys ajaa minua.
Jos ne pettivät niin,
itken kolme uutta kuuta,
itken yksin pimeässä,
ja mitä enää teen silmillä,
jotka näkevät väärin?
En mitään,
annan niiden kulua puhki,
kun itken teräviä sirpaleita.
Sitten pyydän anteeksi.

Runoja, En katoa

2009-08-09T13:50:00.000+03:00

Ranteisiini olen sitonut,
runoja hamppulangalla.
Yksi saa minut muistamaan,
toinen on ansaittu,
kolmas on osa käsiä,
viimeinen ei kuulu minulle.
Miksi sidoin ranteeseeni,
langan jonka joku,
toinen omistaa?
En katoa lupasin,
kun lähden,
sen saat ja,
sidon siihen omani.
Miksi vasta myöhemmin?
Yksinkertainen on syy,
koska tiedän silloin varmasti,
muistavat myös "tuhannet" muut,
jotka joka yöt, päivät kanssani,
vaikka muut ei näe,
niin rinnallani kulkevat,
että vartioida muistavat,
myös sinun joka askelta.